Selviytyjät: Kultaryntäys!

Selviytymistaisto kultakuumeen hengessä

Gold Valley - Sivistyksen keidas keskellä ei mitään

”Pelitcraft Selviytyjät-kilpailussa ideana on hypätä uuteen tuntemattomaan maailmaan tyhjin taskuin, selvitä luonnonvoimien armoilla ja rakentaa jotain suurta. Eli palataan Minecraftin juurille!” – Tapsa78

Tervetuloa jälleen kerran mukaan Selviytyjiin, tällä kertaa a lá PsychoLynx & LordIban! On taas aika kahden joukkueen ottaa mittaa toisistaan, tällä kertaa kullankaivuussa vanhan lännen tyyliin! Tarkoituksena on siis kerätä omalle joukkueelle mahdollisimman paljon kultahippuja, ja tallettaa ne joukkueen pankkiholviin Gold Valleyn kaupungissa. Peliajan loppuessa eniten hippuja pankkiin tallettanut joukkue voittaa! Pankin ulkopuolisia hippuja ei oteta huomioon viimeisessä pisteytyksessä.

Kultahippuja saa tässä maailmassa myös muilla tavoin kuin vain kaivoksessa raatamalla, esimerkiksi kaupungin nahkuri ostaa aikusia lehmiä hyvään hintaan (ne täytyy vain ajaa omalta ranchiltä Gold Valleyseen ensin!) ja kylän pappi taas hirviöiden droppeja. Kaupungissa voi myydä myös ruokaa tai vähemmän arvokkaita malmeja. Rohkeimmat ostavat itselleen aarrekartan ja uhmaavat villin preerian vaaroja aarretta etsiessään! Paneudumme tarkemmin eri tapoihin hankkia kultaa alempana tekstissä.

Kultahiput eivät kuitenkaan ole vain näennäisesti arvokkaita, sillä koko Gold Valleyn kauppala kyläläisineen hyväksyy ainoastaan kultahippuja maksuvälineeksi tavaroistaan. Kaupassa on myös pakko käydä, sillä työkalut kuluvat, eikä mesalla ole puita uusien hakkujen tai soihtujen craftaamista varten! Myös oman tukikohdan ja kaupungin workbenchin sijainti on hyvä painaa mieleen tämän takia! Älkää antako toisen joukkueen saada varuste-etua! ;)

Kultaa voi myös nostaa pankista, mutta tällöin joukkueen pistemäärä luonnollisesti laskee. Kyse onkin siis myös taktisesta tasapainoilusta tulojen ja menojen välillä. Kilpailu kokonaisuudessa kestää noin 7 Minecraft-päivää eli 2h 13 min.

Kilpailun säännöt ovat seuraavat:

    1. Peli pelataan erillisessä maailmassa custom-generoidulla Mesalla (1500 x 1500), jossa kultaa on yllin kyllin. Myös pelaajien tukikohdat, sekä Gold Valleyn kauppala, ovat valmiiksi rakennettuja. Vaikeustaso hard. PVP sallittu ensimmäisen 20min jälkeen.
    2. Maailmasta estetään kaikki jump, home jne. huijauskomennot ja Dynmap.
    3. Jakaannutaan satunnaisesti kahteen joukkueeseen: Siniset ja Keltaiset.
    4. Maailmaan siirrytään joko portaalin/ylläpidon teleportin kautta.
    5. Kun pelaajat ovat valmiit, peli alkaa klo 6:00 Minecraft-aikaa, ja päättyy 7 Minecraft-päivää myöhemmin keskiyöllä. Eli kesto on noin 2h ja 13 min oikeaa aikaa. Peli päättyy siis 20:13, jos se saadaan alkamaan ajoillaan.
    6. Pelaajat aloittavat Gold Valleyn kaupungista, jokaisella taskussaan hieman kultahippuja (32), aloitusvarusteet ja oman joukkueen värinen stetsoni. Pelaajat saavat itse päättää mitä rahoillaan ostavat, mutta jonkinasteista suunnitelmallisuutta suositellaan! Ensimmäinen päivä (ekat 20 min) PVP on pois päältä. Kaupungissa PVP ei ole päällä, eikä vihollisen ranchille saa mennä.
    7. Kilpailun tavoitteena on tallettaa 7 Minecraft-päivän aikana eniten kultahippuja Gold Valleyn kaupungissa olevaan oman joukkueen pankkiholviin. Pankin ovet sulkeutuvat automaattisesti peliajan päätyttyä, ja vain sillä hetkellä holvissa olevat kultahiput lasketaan. Jos pankissa on sulkeutumisen hetkellä pelaajia, saavat he tallettaa vielä omat hippunsa joukkueensa holviin.
    8. Voittajajoukkue saa perinteisesti kultaa ja kunniaa, eli nimensä keskustan  Hall of Fameen, ja sen lisäksi rahapalkinnon käytettäväksi joko Pelitcraftissä tai UusCraftissä. :)

 

Maailman säännöt

 Maailmassa rakentamista koskevat seuraavat säännöt, joiden rikkomisesta voi seurata joukkueen pelistä hylkääminen.

    • Kaikenlainen rakentaminen ja louhiminen on kielletty Gold Valleyn kauppalan ja ranchien alueella. (Alueilla on WG-suoja)
    • Joukkueen varsinainen tukikohta (eli ranch) on valmiiksi rakennettu ja sitä ei saa WG-alueen sisällä muuttaa millään tavalla (poikkeuksena tietenkin viljan kylväminen sille varatulle alueelle). Vihollisen ranchille ei saa myöskään hyökätä.
    • Maailmaan spawnaa ainoastaan tiettyjä malmeja: Kulta (tietysti), Hiili, Rauta ja Timu. Kullan spawn-rate on tässä maailmassa yhtä yleinen kuin raudan.
    • Kaupungin ja ranchien ulkopuolella kukaan ei ole turvassa mahdollisilta desperadoilta… (PVP on päällä kaikkialla kaupungin & ranchien ulkopuolella ensimmäisen 20 minuutin jälkeen. Vihollisen karjaa EI SAA TAPPAA/VARASTAA kun se on kaupungissa/ranchillä.)
    • Kultaa saa mm. kaivamalla maastosta, myymällä karjaa / viljaa / jalokiviä kaupungissa, löytämällä maastoon kätkettyjä aarteita tai ryöstämällä vastapuolen mainareita. Turvassa kulta on vain kaupungin pankkiholvissa eli lockette-arkut kiellettyjä!

Joukkueenjohtaja on vastuussa siitä, että pelaajat noudattavat näitä sääntöjä. Ylläpidon & pelinjohdon jäsenet ovat velvollisia huomauttamaan mahdollisista rikkeistä.

 

Joukkueet ja pelaajaluokka

Ylläpito suorittaa pelaajien jaon kahteen joukkueeseen täysin satunnaisesti. Poikkeuksena mahdolliset ylläpidon/pelinjohdon edustajat, jotka jaetaan joukkueisiin mahdollisimman tasaisesti virallisiksi valvojksi. Henkilöt, jotka pelaavat fyysisesti samassa huoneessa/talossa voidaan heidän niin halutessaan laittaa samaan joukkueeseen. Tämä pitää ilmoittaa ennen joukkuejaon tekoa (syynä tähän sääntöön on TS ja se ettei vahingossa kuule toisen joukkueen asioita). Joukkuejaosta ei voi valittaa kun se on tehty. Mahdollisesti myöhässä saapuvat pelaajat heitetään tasapainottamaan joukkueita ylläpidon päättämällä tavalla.

Pelaajat asetetaan kilpailun ajaksi omiin pelaajaluokkiin, jotka jatkavat normaalia rivipelaaja-luokkaa seuraavin poikkeuksin:

    • Oma suljettu chat-kanava ryhmän sisäiseen keskusteluun (Tehdään myös omat TS-kanavat)
    • Joukkueen väri listoilla
    • Tulukset ja tnt sallittu
    • Kuolinarkut estetty
    • Lockette estetty

Jotta joukkueen sisäinen kommunikaatio voitaisiin hoitaa mahdollisimman tehokkasti olisi toivottavaa, että kaikki pelaajat pääsisivät kilpailun ajaksi TeamSpeakiin edes kuuntelemaan. Ketään ei potkita ulos pelistä sen takia ettei pääse TS:ään syystä tai toisesta, mutta voi olla, että tällainen pelaaja jää helposti paitsi tärkeistä ohjeista ja informaatiosta.

Joukkueen jäsenet valitsevat ennen kilpailun alkua joukkueelleen johtajan, jonka odotetaan kykenevän koordinoimaan joukkueen peliä (TeamSpeak ehdoton johtajalle) ja valvomaan sääntöjen noudattamista. Johtajalla ei siis ole mitään erikoisoikeuksia, mutta yhteispelin nimissä olisi järkevää, että johtajan ohjeita seurataan tai sitten niistä keskustellaan. Johtaja toimii tarvittaessa joukkuuensa äänenä ja pyrkii varmistamaan, että kaikki tekevät jotain hyödyllistä ja kaikki tarpeellinen tulee tehtyä. Huomatkaa, että johtajaa ei tarvitse valita mahdollisten ylläpitäjien tai muiden ”vanhojen” pelaajien joukosta. Selviytyjät-kisassa kaikki ovat samalla viivalla riippumatta normipelin luokitteluista.

Pääsääntö on, että Kultaryntäyksen maailmassa pidetään PvP sallittuna ensimmäisen 20min jälkeen. Jos PvP on kielletty, niin myös seuraavat asiat ovat kiellettyjä:

    • Kilpailevan joukkueen tukikohtaan sisälle meneminen (ei koske virallista valvojaa)
    • Kaikenlainen kiusanteko ja kilpailevan joukkueen sabotointi

Näitä sääntöjä rikkova pelaaja tai koko joukkue voidaan hylätä pelistä. Huomatkaa, että vastustajan vakoilu on sallittua, kunhan se tapahtuu tukikohdan ulkopuolelta. Kuka tahansa voi ilmiantaa sääntöjä rikkovan pelaajan ylläpidolle, joka tarvittaeassa teleporttaa paikalle tutkimaan tapauksen.

Jos pelaajat kokevat pelin aikana, että valittu johtaja ei ole tehtäviensä tasalla, voivat he toki vaihtaa johtajaansa. Jos joku pelaaja koetaan häiriöksi, voidaan pelaaja poistaa pelistä joukkueen enemmistön niin vaatiessa.

 

Kuolema ja pelistä poistuminen

Kuoleminen on valitettava osa Selviytyjät kilpailua, erityisesti villissä lännessä. Aavikko-Creeper, laava, nälkä ja moni muu vaara vaanii pelaajia joka nurkan takana. Kun pelaaja kuolee, hän ilmestyy Hautaustoimisto Puupalttooseen, josta hän saa ovesta käymällä uudet aloitusvarusteet oman tiimin väreissä. Kuolinarkkuja ei ole, eli vanhat kamat jäävät sinne minne jäävät. Onneksi kaupungissa on pankki, josta voi nostaa hieman käteistä uusia tavaroita varten!

Jos pelaaja haluaa/joutuu poistumaan pelistä kesken kilpailun, se tapahtuu nousemalla Gold Valleyssä olevaan maitovankkuriin. Vankkuriin noussut teleporttautuu huoneeseen, jossa napin painaminen poistaa pelaajaluokan ja teleportaa pelaajan päämaailmaan. Maailman inventaario on erotettu Multiversen avulla, eli mitään tavaraa ei pysty kuljettamaan maailmojen välillä.

Jos toisesta joukkueesta joutuu pelin aikana poistumaan useampi pelaaja, voidaan joukkueita tasoittaa tai antaa pienemmälle joukkueelle tarvittaessa ylimääräistä apua resurssien (esim. kultahippujen) muodossa. Pelin virallinen valvoja tekee nämä päätökset keskusteltuaan joukkueiden johtajien kanssa.

Pelin voittaminen

Pelin voittaa joukkue, jolla on eniten kultaa Gold Valleyn pankissa peliajan päättyessä. Alla on selonteko kaikista tavoista hankkia kultahippuja tässä maailmassa.

 

Kultahippujen hankkiminen – Kullankaivuu

Klassinen tapa. Jokainen kultamalmi tuottaa yhden ingotin, joka voidaan muuttaa yhdeksäksi kultahipuksi craftaamalla. Ainoat sulatusuunit (4 kpl) tosin sijaitsevat joukkueiden rancheillä, eikä niitä voi craftata lisää.

Kultahippujen hankkiminen – Karjan kasvattaminen

Ranchin alueella on karja-aitaus, jossa on alustavasti 4 lehmää. Uusia elukoita saa joko parittamalla vanhoja lehmiä keskenään, tai ostamalla Gold Valleyn karjakaupasta kuitin. Kuitti asetetaan lehmäaitauksen vieressä olevaan merkittyyn arkkuun, jolloin aitaukseen ilmestyy uusi vasikka. Nämä vasikat kasvavat aikuisiksi nelinkertaisella nopeudella (5 min) verrattuna siitettyihin vasikoihin. (20 min)

Rahaa saa vain aikuisista lehmistä  ajamalle ne Gold Valleyn kaupungin rajojen sisälle, jolloin pelinjohto teurastaa elukat ja maksaa ajajalle palkkion kultahippuina (16 hippua per aikuinen lehmä). Pelinjohto ei välitä mistä lehmät ovat peräisin, joten uskalikot voivat halutessaan ”lainata” myös naapuritilan karjaa myytäväksi mikäli onnistuvat varastamaan sen kuljetusmatkalla kaupunkiin.

Vihje: Karja on haavoittuvainen kuljetusmatkalla kaupunkiin. Varo desperadoja tai käytä tilaisuus hyväksesi…

Vihje: Hevonen ja lead ovat nopeampi keino siirtää yksittäisiä lehmiä ranchiltä kaupunkiin kuin vehnäkimpun käyttö.

Kultahippujen hankkiminen – Kaupankäynti

Gold Valleyn kauppalassa olevat kyläläiset ovat innokkaita käymään kauppaa sekä ostamalla että myymällä.

Kultahippuja saakin siis myös myymällä tuotteita. Kaupankäynti toimii napsauttamalla kyläläisiä oikealla hiirennapilla.

MALMIEN MYYNTIHINTA:

– 12 Coal = 9 hippua  (Seppä, Aseseppä, Rahanvaihtaja)

– 3 Iron bar = 9 hippua (Seppä, Aseseppä, Rahanvaihtaja)

– Timantteja voi vaihtaa seppien luona timanttisiin aseisiin ja työkaluihin.

MONSTER DROPIT (Kirkko):

– 3 Bone = 1 hippu

– 3 Rotten Flesh = 1 hippu

– 3 String = 1 hippu

– Spidereye = 3 hippua

– TNT = 9 hippua (Sekatavara)

RUOKA (Majatalo):

-Bread & Fish = 2 hippua

– Baked Potato = 3 hippua

– Steak = 4 hippua

Alla kaikki kauppiaat ja vaihdot (paitsi Enchantit)

Kauppiaat

Enchantit (Kirjakaupasta):

Efficiency ja Unbreaking

Efficiency I = 5 hippua
Efficiency II = 20
Efficiency III = 32
Efficiency IV = 40
Efficiency V = 46
Unbreaking I = 15
Unbreaking II = 21
Unbreakking III = 28

Protection ja Sharpness

Protection I = 6
Protection II = 16
Protection III = 24
Protection IV = 30
Sharpess I = 5
Sharpness II = 20
Sharpness III = 32
Sharpnes IV = 40

Miekkataiat

Knockback I = 18
Knockback II = 32
Fire aspect = 20
Looting I = 22
Looting II = 28
Looting III = 32

Jousitaiat

Power I = 5
Power II = 20
Power III = 32
Power IV = 40
Punch I = 18
Punch II = 32
Flame = 20
Infinity = 45

Kultahippujen hankkiminen – Ryöstäminen

Kun peliä on pelattu ensimmäiset 20 minuuttia, PVP aktivoituu. Tämän jälkeen jokainen preerialla seikkaileva on vapaata riistaa desperadoille. Vaikka ryöstämäsi pelaaja ei olisikaan joukkueen kultakuriiri, voi tällä silti olla hyödyllistä/myyntikelpoista tavaraa mukanaan, ja se on pois kilpailijoilta! Muistakaa, että vihollisen ranchin sisälle meneminen on kiellettyä!

Kultahippujen hankkiminen – Aarteet

Ympäri preeriaa on kätketty arkkuja, jotka sisältävät varsin hyödyllistä tavaraa työkaluista jalokiviin! Gold Valleyn kirjapuodissa viihtyvä Muukainen myy aarrekarttoja näille kätköille kovaan hintaan (30 hippua / kappale), mutta aarre on yleensä hinnan väärti!

   
   
   
   
   
   
   
   
   

Vastaa